Uima-altaalla

Harrastin aikoinaan uintia parisen vuotta, ennen kuin löysin miekkailusta paljon mielenkiintoisemman lajin. Kilpauimariksi minusta ei oikein ollut, enkä vuosiin halunnut ajatellakaan uimista. Vedessä olen kuitenkin kotonani. Niinpä tiistaiset ja torstaiset puolen tunnin uintihetket tuovat kaivattua piristystä tylsiin päiviini.

Hotellin vieressä sijaitseva uimahalli ei juuri muistuta Raksilaa. Menemme sisälle ränsistyneeseen neuvostorakennukseen uimapuvut päällä, ja jätämme tavaramme äkäiselle tädille. Jos joku haluaa vaihtaa vaatteet vasta hallilla, se täytyy tehdä nurkassa ohuen verhon takana. Sen jälkeen marssimme yhteissuihkuun, joka tarkoittaa käytännössä kuutta vesihanaa, joiden alla voi hieman kastella itseään ennen altaaseen pulahtamista. Monelta uimarilta mahtaa tuo peseytyminen jäädä väliin, sen verran paljon töhnää uima-altaan pohjalla näkyy.

Kunnon uimataito ei kuulu yleissivistykseen, ja oikea uintityyli on harvojen herkkua. Suurin osa kurssin loistavista miekkailijoista on täysin avuttomia veden varassa, ja uimataitoisetkin polskuttelevat menemään missä ja miten sattuu ilmeisen tietämättöminä kaistoista ja uintisuunnista. Normaalisti uimataidottomuus altaassa on rasittavaa käytöstä, mutta on tunnustettava, että täällä itsetuntoni tykkää muiden avuttomuudesta kovasti. Erityistä balsamia mieleni sai tiistain uintisessiosta. Olin huonolla tuulella jouduttuani aamun kuuntelemaan serbialaisen Vesnan suusta monisanaista valitusta siitä, miten minä en osaa miekkailla enkä valmentaa; altaassa Vesna kuitenkin muuttui säälittäväksi räpiköiväksi mummoksi tielläni.

Aivan silkkaa narsismia ja pahantahtoisuutta viihtymiseni uima-altaassa ei kuitenkaan ole. Vesi on minun elementtini. Uin yhtä luontevasti kuin kävelen, joten vedessä voin keskittää kaikki ajatukseni kulkemaan korkeammissa sfääreissä. Aina altaaseen pulahtaessa tulee mieleen abivuoden syksy, jolloin uimisella oli tärkeä rooli tuoda kaivattua rentoutumista opiskelun ja treenaamisen täyttämään elämääni. Vedessä sain ulkomaailman häiritsemättä pähkäillä elämän perusasioita kuten kotiesseitä, yo-lukuaikatauluja ja tulevaisuudensuunnitelmiani.

Nyt nuo parin vuoden takaiset mietteet ovat menettäneet kaiken merkityksensä, kun elämä on vienyt tuolloin ajankohtaisten asioiden ohi. Asiat ovat voineet muuttua, mutta uiminen saa silti ajatukset lentämään. Eilisellä uintireissulla pyörittelin kotiesseiden sijaan mielessäni tätä blogikirjoitusta.

Miettiessäni elämäni hiljattaista muuttumista kahden vuoden aikana abisyksystä tähän päivään päädyin lopulta myös sinne korkeampiin sfääreihin. Pohdin sitä, mitä uutta ajateltavaa nämä kaksi kuukautta minulle antavat ja miten ne muuttavat elämääni. Täytyy muistaa kotonakin mennä pohtimaan näitä asioita veden alle. Ja suosittelen uimista toki muillekin kuin tekofilosofisille myöhäisteineille, on se myös hyvää liikuntaa!