Bukarestin arki

Toisin kuin Tuomo luuli, puheeni hotellihuoneen rikkinäisestä patjasta eivät ole liioittelua. Kyllä minä ihan oikeasti olen hankinnut jo pari haavaa osumalla terävään metallijouseen. Eilen ilmeni toinenkin syy olla nukkumatta liikoja. Hollantilainen Chris epäili, että hotellimme patjat ovat ludeyhdyskunnan pesimäpaikkoja.

Ja sekin on ihan totta, että lämmintä vettä ei aina tule. Eilen vettä ei tullut ollenkaan. Juuri kun olisi ollut vapaa päivä ja mahdollisuus pestä miekkailukamppeetkin. Tänään vettä tulee vain juuri ja juuri käsien pesua varten, mutta vaatteiden pesemisestä on turha haaveillakaan. Suihkussa nyt ei viitsisi muutenkan käydä, sillä valkoiset pyyhkeet ovat jo aikoja sitten vaihtaneet värinsä, eikä uusia suostuta antamaan kuin viikon välein.

Luultavasti kaikki muukin, mitä Bukarestista itse kukanenkin on kuullut, on totta. Varomaton kulkija voi astua kulkukoiran päälle, ja autoilijoista luultavasti yksikään ei tunne eikä ainakaan noudata liikennesääntöjä. Asiakaspalveluasenne on myös vähän hakusessa: metrolippuja myyvä vanha nainen sai huutokohtauksen, kun kroatialainen tyttö yritti puhua hänelle englantia. Kostonsa ja korvauksen englannin kielen kuulemisesta eukko sai veloittamalla minulta ylihinnan metrolipusta.

Kaikkein pahinta ovat taksit. Pelkäsin niitä huhujen perusteella hullun lailla, ja pelkoni olivat ilmeisesti aivan oikeutettuja. Minä olen taksin kyydissä saanut pelätä vain henkeni edestä, mutta seurueemme brittiläinen John sai kärsiä myös taloudellisesti. Ensin häneltä veloitettiin kyydistä nelinkertainen summa. Kyydistä jäätyään hän huomasi kukkaronsa kadonneen. Rahaa siellä ei onneksi ollut, mutta ajokortinkaan katoaminen ei toki ole kovin mukavaa. Seuraavana päivänä taksikuski tuli hotellihuoneen ovelle. Suhari pyysi kahtakymmentä euroa ja bensakuluja, joita vastaan hän voisi palauttaa tavarat. Johnilla ei ollut rahaa, joten taksikuski sopi mafia-tyylisen tapaamisen baariin palauttaakseen kukkaron, kunhan turisti ensin hankkisi lunnasrahat.

Onneksi meillä hienostokermapepuilla on nettikahvila. Sieltä saa melko töykeää mutta englanninkielistä palvelua sekä kahvia ilman sentin purukerrosta kupin pohjalla. Niin kauan kuin paikan nettiyhteys toimii eikä meitä heitetä peseytymättömyytemme vuoksi ulos, olot ovat Romaniassa ihan jees.