Mafiameininkiä

Kävimme vapaana iltapäivänä kiertelemässä paikallisia kampaamoja serbialaisen Vesnan (“Äkäinen täti“) ja kroatialaisen Mirnan (“Pamela Anderson“) kanssa. Minulle ei ole mikään ongelma antaa tukkani haalistua ja kasvaa ulos mallistaan, kun joka tapauksessa pääni on suuren osan ajasta kypärän peittämänä. Jossain vaiheessa kuitenkin voisi kampaajalla käydä, täällä kun sellaisesta reissusta selviää puolet Suomea halvemmalla.

Tosin mitään vakiohintaa ei taida kampaajilla olla. Kampaajat katselivat meitä aina arvioivasti hetken, ja sitten esittivät tarjouksensa. Meininki oli vähän sama, kuin turistikohteiden torikojuilla (tai Hiukkavaaran kirpputorilla). Asiakasta tarkastelemalla tuotteen tarjoaja huomaa, minkälaisen hinnan kyseiseltä henkilöltä saisi kiskottua.

Muutkaan hinnat eivät ole täällä vakioita. Turisteille on toki neuvostohengessä omat hintansa, mikä koskee jopa hotelleja. Joskus turistin hintalapussa voi lukea samat numerot kuin paikallisellakin, mutta kaupan kassa saattaa unohtaa antaa vaihtorahaa tai taksikuski voi kerätä tippiä vaatimalla lunnaita asiakkaan tavaroista. Taannoisessa bloggauksessa tuli nämä bukarestilaiset tavat jo käsiteltyäkin.

Kuulin jopa kertomuksia siitä, miten ennen miekkailukilpailuissa tulokset on sovittu etukäteen. Ehkä siinä ei ole mitään ihmeellistä tosin, taitaa vastaavasta olla Suomessakin esimerkkitapauksia.

Oikeastaan mielenkiintoisin yhteentörmäys bukarestilaisen reilukerhomeininkiin oli läheinen ulkoilmalounge, jonka taustalta joku arveli löytyvän mafian verkkoja. Keskeltä läheistä puistoa löytyi hulppea terassi laajakuvatelevisioineen ja uima-altaineen. Mistään ei voinut päätellä, että puiden varjosta paljastuisi valtava kahvila-baari, joka vielä pitää oviaan auki aamusta iltaan. Asiakkaitakaan paikkaan ei tietenkään ollut eksynyt.