Minä ja muut

“You really are a personality”, totesi Darko, kun tein yksin vatsalihaksia liikuntahallissa. Toivottavasti en sentään liian persoonallista kuvaa ole itsestäni antanut. Muutenhan te voitte siellä kotona vaikka hävetä, mitä meistä suomalaisista nyt ajatellaan.

Miekkailutaidoillani en ole varmasti erottunut joukosta, ainakaan edukseni. Miekkailusalia enemmän olen kuitenkin kiinnittänyt huomiota uima-altaalla, kun minua ei millään meinaa saada pois vedestä. They even call me Finnish water creature.

Myös English skillsini ovat herättäneet huomiota. Positiivista jopa, yllättävä kyllä. Olen valikoitunut kouluttajan, venäläisen Alecin, englannin opettajaksi, jolta aina voi kerätä uusia sanoja osoittamalla esineitä. Oikeastaan hommaan löytyisi monta monta muuta minua pätevämpää: etenkin kun John puhuu englantia äidinkielenään.

Suomessa minut tunnetaan avuttomana humanistina, joka ei tiedä tekniikasta mitään; täällä taas pienen läppärini katsotaan olevan erottamaton osa minua. Vesnan mielestä olen hidas miekkailija, mutta kaikkien muiden mielestä olen nopea ainakin hakkaamaan näppistä. Se on ilmeisesti jännää, miten luennoillakin ehdin kirjoittaa jo aika monta riviä tekstiä ennen kuin Alec avaa suutaan. Autoin jopa Dimaa hänen tietokoneen asetustensa kanssa ja onnistuin hyvin esittämään, että tajuaisin tietokoneista jotain,

Tietokoneeni lisäksi minun kuvitellaan pitävän ginistä todella paljon ja käyttävän kyseistä tuotetta runsaasti. Tällaisia asiattomia väitteitä en viitsi edes komentoida.

Tuon myös muilla tavoin piristystä elämäämme. Yksi tylsien päivien jännityksen aihe on ruoka-annokseni. Minä ja vieressä istuvat ihmiset voimme jännityksellä arvailla, mitä eläintä minulle tarjoillaan kasvisruokana ja mihin kaikkeen annoksessa on onnistuttu piilottamaan pekonia tai kinkkua.

Ruokapöydässä on suurta hupia ainakin Darkolle myös noukkia toisten ruokalautilta evästä ja kysyä “Are you finish?”. Sitten joka kerta pitää katsoa minua ja perään nauraa homonymialle finish/Finnish. Sama vitsi on siirtynyt myös harjoituksiin, jolloin sen saa kuulla viidestä kymmeneen kertaan päivässä.

Suomalaisuuteni tuo minulle muitakin mielenkiintoisia ominaisuuksia. Olen ainoa, joka kestää kahdenkymmenen plusasteen kylmyyttä ilman talvitakkia, ja kykyni ihmetyttää etelän asukkaita kerta toisensa jälkeen. Myös tyypillinen suomalainen ihonvärini on aika hauska piirre täällä vampyyrien kotialueilla. Sen takia varmaan sänkynikin on niin kova, kun minun kuvitellaan normaalisti viettävän yöni arkun kannen alle.

Hotellin respassa työskentelvä nainen varmaan pitää minua persoonallisuutena vielä Darkoa enemmän. Minun piti käydä kysymässä häneltä, onko kukaan löytänyt kenkiäni, kun tarvisin niitä ulos menemistä varten. En ole koskaan nähnyt niin kummeksuvaa ilmettä. Toivottavasti kaikki tuttuni kuitenkin ymmärtävät, että onhan se ihan helppoa hukata kengät jonnekin päin hotellia lounastauolla.

Nyt voitte siis kuvitella, millaista on olla minä täällä. Ja arvioida, pitääkö puolestani hävetä, niin kuin huonoa mainetta levittäviä maanmiehiä aina kotona hävetään. Olipas itsekeskeinen bloggaus.