Eristyksissä

Tänään aamuluentoa odotellessa kuulin, että joku tunnettu näyttelijä on kuollut. Aina kun olen matkalla, joku kuolee. Michael Jacksonkin kuoli, kun olin Espanjassa. En minä tiedä näyttelijöistä yhtään mitään, mutta vähän dramaattistahan sellaisen kuolema joka kerta on. Varsinkin, kun siitä kuulee kanssaihmisten kertomana eikä mediasta.

Onhan se hienoa, kun uutiset saa suoraan elävän ja tuntevan henkilön suusta. En kuitenkaan haluaisi informaationi perustuvan huhuihin. Olen tottunut tyydyttämään uutisnälkäni median avulla. Jos se ei olekaan ensisijainen tiedonlähteeni, en tunne olevani ajan tasalla.

Lehdistä onneksi löytyy verkkoversioita. Niitä vaan ei täällä pääse lukemaan missä tahansa välissä päivää. En toki kotona ole jatkuvasti seuraamassa maailman tapahtumia, mutta ainakin minulla on siihen koko ajan mahdollisuus.

Täällä kaukana kotimaastaan tuntee tavallista suurempaa tarvetta seurata sen tapahtumia. Lukion psykologian tunneilta jäi mieleen, että vieraassa kulttuurissa ihminen alkaa vastareaktiona glorifioida lähtökulttuuriaan. Ehkä tämä kaipuuni tietää Suomen asioista on jokin psykologinen malliesimerkki, ehkä minulla vain on koti-ikävä.

Jälkimmäistä teoriaa tukee se, että eniten kaipaan pieniä uutisia. Sellaisia, joita ei lehdistä voi lukea, vaan jotka kuulee tuttujen ihmisten kertomina: aivan tavallisia jokapäiväisiä kuulumisia. Niitä minä haluan kuulla ihmisten suista, en päivittelyä julkkiksen menehtymisestä.