sunnuntai 13. syyskuuta 2009
Turistina
Nyt on sunnuntaiaamu ja vapaapäivä. Heräsin aikaisemmin kuin kertaakaan aikaisemmin valmentajaleirin aikana. Ajattelin käyttää päivän tutustumalla kaupunkiin.
Eilen kävin ensimmäistä kertaa kunnolla pyörimässä keskustassa. Minä ja kroatialainen tyttö pyörimme kameran ja kartan kanssa ympäri vanhaa kaupunkia aivan kuten turistien kuuluukin.
Bukarest on juuri sellainen vastakohtien kaupunki kuin siitä kerrotaankin. Oikeastaan Bukarest ei ole pelkästään vastakohtia vaan sekoituksia. Katujen varsilla modernit lasiseinät heijastavat vastapäisten neuvostohökkeleiden kurjuutta. Aivan vieressä ränsistyvät upeat vanhat rakennukset, joissa näkyy vaikutteita arkkitehtuurista ympäri maailman. Kulkukoirat kulkevat Mersujen ja Bemareiden välissä. Ihmisten monenkirjavuutta taas ei voi edes kuvailla: ulkomaalaisia tuskin on paljoa, mutta romanialaisistakin löytyy joka värisiä, kokoisia ja näköisiä. Kaupunki on ollut eri kansojen läpikulkupaikkana ja vaikutteiden sulatusuunina vuosisatoja.
Bukarest elää kaupungiksi hurjaa tahtia. Sata vuotta sitten sen on täytynyt olla upea ja kaksikymmentä vuotta sitten kamala. Nyt täällä rakennetaan ja kunnostetaan kaikkialla. Tehdäänköhän tänne lisää moderneja lasiseinätaloja? Pitää muistaa Suomessakin seurata, millaisen bukarestilaiset kaupungistaan seuraavien vuosien aikana muokkaavat.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti