Miksi valmentaa?

Olen täällä oppimassa kunnon miekkailuvalmentajaksi, vaikka miekkailun ulkopuolella minulla ei ole minkäänlaista motivaatiota opettamista kohtaan. Se on vähän ristiriitaista. Olenkin jonkun verran täällä oloni aikana pohtinut sekä omia että muiden kurssilaisten syitä osallistua tähän koulutukseen ja ennen kaikkea syitä valmentaa miekkailua.

Suurin osa kurssilaisista on itsensä hajottaneita urheilijoita, jotka luultavasti tulevat kanavoimaan täyttymättä jääneen voitontahtonsa valmennettaviin. Tätä valmentajatyyppiä edustavat ainakin hollantilainen Chris, kroatialaiset Darko ja Mirna ja ruotsalainen Dimitri. Myös serbialainen täti Vesna saattaa olla ollut aikanaan hyväkin miekkailija. Tai ainakin sellaisen käsityksen hän haluaa antaa. Valmentajana Vesna on vaativa ja muistuttaa enemmän vastustajaa kuin opettajaa yrittäessään tehdä kaikki harjoittelijan yritykset tyhjiksi.

Minua ovat mokomat täällä onnistuneet huijaamaan niin paljon, että kuvittelin kaikkien täällä olevan huippuosaajia, kunnes ruotsalainen Dimitri kertoi totuuden. Ruotsin kärkivalmentaja kertoi, että jokaisen kurssilaisen valmennustekniikasta huokuu puhdas aloittelijuus. Kuitenkin osa on ammattivalmentajia, mutta ilmeisesti sitten aloittelevia ammattilaisia vain.

Mirna on kalpavalmentaja, jolla on melko erikoinen syy olla täällä. Nainen haluaa saada tuomaripätevyyden floretilla, joten hän tuli tänne opettelemaan florettivalmentajaksi ja ajatteli samalla kerätä tietoa tuomaroinnista.

Dima on jo valmiiksi huippuvalmentaja, mutta ilmeisesti tämän parempaa koulutusmahdollisuutta hän ei keksinyt; en tiedä, oliko hän tosissaan sanoessaan tulleensa tänne rentoutumaan.

Sitten taas bulgarialainen Monica ei ole koskaan valmentanut, joten ilmeisesti hän haluaa täällä päästä alkuun valmennustaipaleella. Monicasta ei tosin hehku minkäänlaista innostusta, mutta toisaalta tyttö on niin hiljainen, että en osaa häntä innostuneena kuvitellakaan.

Huonekaverini moldovalainen Tanja on mielenkiintoinen tapaus. Hän kun ei ole valmentamisesta pätkääkään kiinnostunut. Luulen vähän, että Tanjan tarkoitus oli tulla tänne vain hengaamaan ja keräämään matkakuluihin tarkoitettu 150 euroa.

Makedonialainen Marko taas vaikuttaa oikeasti kiinnostuneelta miekkailuvalmennuksesta ja on aina kyselemässä. Viime viikolla löysin minua ja Markoa yhdistävän tekijän: Markokin on nuori, joka aloitti miekkailun vanhana. Marko aloitti miekkailun seitsemäntoistavuotiaana viisi vuotta sitten - aivan liian vanhana tullakseen ikinä hyväksi miekkailijaksi. Ehkä meillä kuitenkin on vielä toivoa tulla kohtalaisiksi valmentajiksi.

Romanialaisia valmentajia on kaksi, enkä heihin ole tutustunut ollenkaan. Toinen, Dani, ainakin on jo kokenut valmentaja.

Samoin ukrainalainen Sergei vaikuttaa kokeneelta valmentajalta. Tosin kielitaidottoman vanhuksen kanssa en ole voinut vaihtaa sanaakaan, joten arvioini perustuu arvailuun.

Sitten on brittiläinen John, joka valmentaa ammatikseen aloittelijoita. Hänen kanssaaan treenaan aina kuin mahdollista. Mies ei ole huippumiekkailija, mutta osaa selittää harjoitukset selkeästi ja on varmasti aivan loistava lasten kanssa. John kertoi löytäneensä lapsuudenharrastuksestaan miekkailusta uuden alun elämälleen aikuisiällä.

Minusta Johnin tarinassa ja syissä miekkailla näkyy selkeiten se, miten miekkailu on tehnyt ihmiselämää vähän paremmaksi. En voi väittää, että miekkailu olisi pelastanut minua yhtään miltään, tai ollut uusi alku elämälleni. Kuitenkin siitä on tullut iso osa elämää. Se on varmaan meille kaikille yhteistä, kun lajin vuoksi vietämme kaksi täällä kaksi kuukautta.

En minä mitään muuta halua opettaa kuin miekkailua. Hyviä äidinkielen opettajia on kyllä ilman minuakin. Miekkailuvalmentajiiin ei kuitenkaan törmää Suomessa kovin helpolla. Jos valmentajista olisi runsaudenpula, tekisin minä jotakin muuta. Niin ei kuitenkaan ole, joten valmentaminen on yksi asia, jonka voin rakkaan harrastukseni hyväksi tehdä. On se kuitenkin ihan hauskaakin, en minä sitä muuten jaksaisi.