Kaakaomissio

Joka ainoa kerta kun olen kävellyt nettikahvilaan, olen ollut aikeissa tilata kaakaon. Lauran mukaan bukarestilaisen kaakaon pitäisi olla jotain todella poikkeuksellisen hyvää. En ole suuri kaakaonystävä, mutta jos Bukarestin ruokakulttuurissa on jotain iänikuista kanaa parempaa, kokeilisin sitä kyllä mielelläni. Kun tilauksen hetki tulee, olen silti aina unohtanut kaakaon. Olen hörsinyt cappuccinoa, lattea, espressoa ja café macchiatoa (joista yksikään ei ole sellaista kahvia kuin haluaisin) ja ainakin kolmea erilaista mehua. Olen myös syönyt kaksi mautonta leipää ja pari palasta huonoa kakkua. Kerran jo kuvittelin palkitsevani itseni kunnon salaatilla, mutta suunnitelmani tyrehtyi yhteisen kielen puutteeseen.

Nettikahvilan henkilökunta on poikkeuksellisen kielitaidotonta ja melko epäkohteliasta. Kertaakaan en ole saanut osakseni hymyä. Muutaman kerran minua on pyydetty poistumaan ja kerran perääni on juostu maksun perässä.

Kuitenkin kahden viikon aikana kahvilasta on muodostunut rakas paikka. Eilen viimein muistin missioni juoda bukarestilaista kaakaota. Mutta sitä ei ollut. Ei kyllä oikeastaan edes tehnyt mieli kaakaota. Kahden viikon yrittämisen jälkeen kupillinen olisi kuitenkin ollut hieno tapa hyvästellä kahvila.

Kahvilan nettiyhteys ei enää toimi, joten tänään join kahvin ja yhdistin koneeni vieraaseen verkkoon, jonka signaalin koneeni onnistui löytämään. Perjantaina meidän pitäisi saada hotellin aulaan langaton verkko. Saa nähdä. Onneksi kotimatkalta löytyi toinen kahvila, jossa netin pitäisi toimia (ja josta ehkä voisi saada kaakaota). Kukaan ei vain koskaan ole tullut ajatelleeksi, että kantapaikallemme olisi varteenotettava vaihtoehto.