Suurin Bukarestin leiriin liittyvistä etukäteismurheista oli ehdottomasti nettiyhteyden saaminen. Otin yhteyttä jopa Suomen suurlähetystöön kysellen, miten tunnetusti edistystellisten suomalaisten perustarpeesta surffailla huolehditaan tässä vieraassa maassa.
Aliarvioin kuitenkin nettiyhteyden aiheuttaman riippuvuuden. En ollutkaan ainoa leiriläinen, joka ei usko selviävänsä ilman yhteyttä ulkomaailmaan. Joka ilta joku lähtee kanssani taivaltamaan kohti nettikahvilaa tai Mäkkäriä saadakseen hetkeksi tyydyttää nettitarpeensa.
Minulle ympärivuorokautisen nettiyhteyden saavuttamattomuus on aiheuttanut vain tärinää ja itkuisuutta, mutta serbialainen Vesna ottaa asian minuakin vakavammin. Kun hän lounaspöydässä kuuli, että emme luultavasti tule koko leirin aikana saamaan nettiyhteyttä hotelliimme, juoksivat muut miekkailijat karkuun äkäistä vanhaa tätiä, jolta löytyy yllättävän paljon ääntä ja raivoa.
Eilen olin Mäkkärissä kahden hollantilaisen kanssa. Kaikki istuimme eri puolilla ravintolaa, jotta saisimme rauhassa soitella videopuheluitamme. Yhtäkkiä nettiyhteys katkesi. Jouduimme lähtemään hotellille.
Siinä me kävelimme väliaikaiseen kotiimme. Meidät oli repäisty tutun ja turvallisen parista, katkaistu yhteytemme oikeaan kotiimme ja elämäämme. Meitä oli kolme yksinäistä Bukarestin yössä, johon kukaan ei vielä ole ehtinyt tottua.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti