perjantai 2. lokakuuta 2009

Etelän lämmössä


Huomasin, että olen blogissani kokonaan sivuuttanut erään varsin suomalaisen aiheen. Syynä siihen on se, että sitä aihetta ei oikeastaan ole tarvinnut miettiä täällä Bukarestissa. Toivottavasti en tuota pettymystä: se aihe on sää.

Sää on nimittäin joka päivä sama. Päivällä on noin kolmekymmentä astetta, illalla mukavasti parikymmentä astetta ja yöksi viilenee noin kymmeneen asteeseen. Kerran on satanut kaatamalla, kerran on vähän ripotellut vettä.

Voikohan sieltä koti-Suomesta edes tajuta, miten jossakin voi olla vielä lokakuussa kolmekymmentä astetta? Minä en ainakaan kykene ymmärtämään, että ovesta ulos mennessä voisi olla pakkastakin, niin kuin jossain kaukaisessa Oulussa varmaan jo alkaa olla.

Kolmekymmentä astetta on minulle vähän liikaa, mutta iltaisin on kieltämättä hieno kävelyilma. Puistoissakin kasvaa tällaisessa syyshelteessä kaikenlaisia juttuja, joista minä tykkään. Tammipuita ja riikinkukkoja ainakin.

Toisaalta vähän toivoisin sään viilenevän. Kun kuitenkin otin mukaan ison, painavan ja tilaavievän talvitakin. Niin olisi sitä kiva käyttääkin. Ja kunnon pakkanen tappaisi sääsketkin.

Tällä kertaa lopetan blogitekstin ajoissa. En halua ärsyttää. Tiedän, että Oulussa jo rapataan auton ikkunoita ja puistoissakin kasvaa vain vaivaiskoivuja ja puliukkoja.

2 kommenttia:

  1. Riikinkukkoja! Vähän siistiä! Määkin haluan nähä niitä. Otan niiltä yhen pyrstöhöyhenen ja teen siitä sulkakynän! :)

    VastaaPoista
  2. Täälläki on ihan huippu ilma vaikka Englannissa muka pitäs sataa koko ajan :S en oo nähny sadetta vielä kertaakaan, sen sijaan aurinko kyllä paistaa ja t-paidalla tarkenee ulkona. Astemääristä ei kyllä hajuakaan.

    VastaaPoista