Näitä väärinkäsityksiähän sattuu. Eilen totesin aulan ohi kävellessäni vain ottavani yhden keksin ja sitten meneväni nukkumaan, kun olen selvästi tulossa sairaaksi. “Oh, you went for pizza” oli Diman vastaus. “Why don’t yo want to eat?” kysyi Vesna ja jatkoi: “Aa, how do you know it is getting cold this night?”.
Ehkä brittiaksenttini hämää: Markon makedonialainen tyttöystävä totesi, että hänen on vaikea ymmärtää minun, Johnin ja Chrisin puhetta, kun meillä on niin voimakkaat brittiaksentit. Johnille se sallittakoon kansallisuuden vuoksi, ja Chrisilläkin on englantilainen tyttöystävä. Minun kohdallani kyse taitaa olla hienosta nimityksestä epäselvälle möngerrykselle. Alan käyttää brittiaksenttia selityksenä myös sille, kun joku ei saa selvää suomenkielisestä puheestani, ja ehkä samalla tekosyyllä voin perustella epäselvät tekstitkin.
Meitä englannin puhujia on täällä monen tasoisia. Mirna, Darko, Chris ja John puhuvat englantia täydellisesti; ukrainalainen Sergey taas ei osaa englantia lainkaan. Me muut olemme sitten jossain siinä välissä.
Hauskin tapaus oli syyskuun kouluttaja, venäläinen Alec. Hänen luentonsa olivat täynnä hauskoja virheitä mutta myös tuskastuttavia ymmärtämisvaikeuksien hetkiä. Uusi kouluttaja Shevchenko taas vaikenee heti ja kyselee muilta venäjäntaitoisilta apua joka toisen lauseen kanssa.
Romanialaisten juniorien valmentamisessa täytyy käyttää elekieltä. Lapsoset vain nyökkäilevät selityksilleni ja sitten kuitenkin tekevät aivan eri juttuja kuin käskin. Yksi tosin puhuu loistavaa englantia, mutta muille taidan jatkossa selittää suomeksi.
“Daa daa daa, en ymmärrä, daa daa daa, en kuuntele.”
Treenien ulkopuolellakin keskusteluissa harvemmin liikutaan samoissa aihepiireissä. Mutta eipä tuolle ole niin väliä. Kunhan muistaa tarkistaa sovitut kellonajat moneen kertaan ja monelta eri taholta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti