sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Leirin muoti

Treenien jälkeen yleensä läsähdän hotellin kakkoskerroksen aulassa sijaitsevaan tietokonenojatuoliini. Kovin monessa hotellissa en istuskelisi julkisissa tiloissa hikisessä t-paidassa naama punaisena.
Siinä sitten haisevana tuijotan ruutua ja moikkailen ohikulkijoita, jos ne ovat tuttuja. Muita vain mulkoilen. Sitten lopulta raahaudun suihkuun, kun aikani olen käyttänyt omalla paikallani haisemiseen.

Suihkuun raahautuminen kahdesti päivässä onkin sitten melkein ainoa asia, mitä täällä jaksaa ulkonäkönsä eteen tehdä. Koitan olla urheilija, ja se käy tekosyyksi tyylittömyydelle. Verkkareissa ja treenipaidassa saattaa hyvinkin lähteä kauppaan, ja kaupungillekaan mennessä ei tarvitse kuin ehkä se paita vaihtaa. Oulussa ei tulisi mieleenkään käyttää samoja kamppeita kaksissa harjoituksissa, mutta täällä laiskuus pestä pyykkiä menee epäolennaisten asioiden edelle. Meikkiä ei oikein jaksa käyttää, aurinkolasit pelastavat ja piilottavat.

En onneksi ole ainoa, joka ei täällä jaksa panostaa imagoonsa. Edes Mirna (“Pamela Andersson”) ei viitsi aina meikata ulos mennessäänkään. Meitä ei yhtenä lauantaina edes huolittu hienoon diskoon, kun näytimme liian urheilullisilta: John ei ollut saanut aikaiseksi vaihtaa verkkareita asiallisempiin housuihin.

Vaikka muuten täällä voi näyttää kuinka urheilulliselta tai tyylittömältä tahansa, kukaan ei käytä seuraverkkareita treenien ulkopuolella. Ehkä filosofoin liikaa, mutta luulen, että kukaan meistä ei jaksa olla miekkailija enää treenien ulkopuolella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti