perjantai 9. lokakuuta 2009

Matkalla materialistin kanssa


Tältä se siis näyttää. Baneasan valtava ostoskeskus, jossa kävin keskiviikkona. Ei sitä kyllä ostoskeskukseksi pitäisi väittää. Se on ostoskaupunki, juuri niin kuin seinässäkin lukee.

Keskustan kauppakeskukset ovat täynnä ylihintaisia myymälöitä. Niitä löytyi myös Baneasasta. Paikassa oli muun muassa Glam Street ja Style Street -nimiset ostoskadut. Kävelin jonkin matkaa hienostokatuja pitkin katsellen ostoskeskusta koristavia suihkulähteitä, patsaita ja antiikkisohvia. Sitten kuitenkin etsiydyin pois ennen kuin vartija tulisi heittämään minut pois olemukselleni sopimattomalta osastolta.

Kauppakeskuksessa oli kuitenkin ihmisläheisempiäkin osioita. Löysin kohtuuhintaisia kauppoja kaikilta mahdollisilta aloilta. Join tuoreista hedelmistä tehdyn pirtelön. Kadehdin pikkutyttöä, joka uskalsi mennä vohvelikojun luo hakemaan maistiaisia ja ihastelemaan tuoksuvia herkkuja.

Harmittaa, kun en voi esitellä paikasta enempää kuvia. Kameran akku loppui heti ensimmäisen otoksen jälkeen, kun en taaskaan ollut muistanut sitä ladata.

Kohta loppui puhelimestakin akku, mistä hieman huolestuin keskellä vierasta paikkaa. Käteinen raha oli loppunut jo menomatkalla, kun törmäsin kivaan pikku ostoskeskukseen. Sitä piti siis nostaa lisää, vaikka hotellilla olisi ollut kasa ilman pankin palvelumaksuja vaihdettuja leitä.

Onneksi myös aika loppui kesken. Muuten olisi nopeaa loppunut pankkitililtä rahat, kaupasta tavarat ja matkalaukusta tila.

Olen vähän huono aina muistamaan muitakin asioita kuin laturin hyödyntämisen. Baneasan tapaisissa ihmeellisissä ja kiehtovissa paikoissa unohdan helposti, että oikeastaan vastustan kerskakulutusta ja käyttäisin rahani mielummin vaikka matkustamiseen tai muihin ei-materiaalisiin asioihin. En kuitenkaan voi kieltää, etteikö sisäinen materialistini olisi nauttinut suunnattomasti saadessaan minut ostamaan kivoja asioita ympärilleni Baneasasta muistuttamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti